Tervetuloa!

Nämä sivut on omistettu Vappuja Tuikku-whippeteille ja kesyrotille. Ohessa juttua myös hiukan otusten huoltajasta, Helistä.

Huom! Kesyrottakasvatus toistaiseksi jäissä eikä poikueita ole suunnitelmissa!

 

Kuvien kopioiminen sivulta ilman lupaa ehdottomasti kielletty!

Sivut ovat ikuisesti työn alla. Pahoittelen keskeneräisiä osioita.

 

Viimeisimmät päivitykset:

15.11.2007 Isompi päivitysprojekti työn alla! Rottala on muuttanut jo heinäkuussa uuteen kotiin, Asikkalaan maaseudun rauhaan! Rottien kuljetus pääkaupunkiseudulle onnistuu n. kerran kuussa joten sieltäpäin kyselijät saavat poikasia taatusti. Lahteen ja lähiseudulle myös kuljetus mahdollista sopimuksen mukaan. Poikueita syntyy hiukan harvemmin kuin aiemmin, mutta ihan säännöllisesti edelleen. Zero on juuri yhdistetty Helge-vanhuksen kanssa joten joululapsia on tilauksessa.

29.8.2007 Päivityksiä viimein! Printteriongelmani selvisi vihdoin sillä, että koulu alkoi. Oma laite on edelleen huollossa mutta nyt ovat puuttuvat rekisteripaperit rekisteröijällä ja palautunevat viikon sisään. Jos sinulta siis puuttuu rottasi paperit ota yhteyttä niin pistetään tulemaan vihdoinkin. Kiitokset kärsivällisyydestä. Rottalamme on myöskin siirtynyt. Koulun alettua olen muuttanut Vääksyyn asumaan (30km Lahdesta). Rottien kuljetus pk-seudulle onnistuu edelleen ja suurimpaan osaan näyttelyistäkinj oten kysele rohkeasti. Ruiskaunokki on astutettu Elviksellä ja poikasia odotetaan syntyväksi. Ruiskaunokki jäi ekasta astutuksestaan tyhjäksi joten toivotaan, että nyt tärppää.

11.06.2007 Pitkästä aikaa päivityksiä. Omat rotat-osio päivitetty jälleen oikealle tolalleen. Poikasia on syntynyt ja mennyt hirveitä määriä, varattavissa on taas jonkin verran poikasia. Rottien liiasta omatoimisuudesta johtuen normaalia kesälomaa ei olla vietetty vaan rottalassa on syntynyt melkoisen monta vahinkopoikuetta. Onneksi ei kuitenkaan yhdelläkään sellaisella naaraalla joka ei saisi synnyttää joten onnea on ollut onnettomuuksissa!

09.05.2007 Poikasosio päivitetty jälleen. Vapaita poikasia on vieläkin sekä uusia syntynyt.

25.03.2007 Poikasosio päivitetty taas. Poikasia edelleen vapaana ja varattavissa useammasta yhdiselmästä.

2007.03.11 Kettu on synnyttänyt ja poikassivuja päivitetty. Dillen ja Mömmön poikueesta lapsia varanneet voisivat sopia noutopäivämääsänsä. Lapset kun ovat valmiita muuttamaan uusiin koteihinsa vaikka heti! Aida jätti laumamme eilen. Kiitos näistä reilusta kahdesta vuodesta kanssasi, olit hieno otus.

2007.02.19 Poikassivulla ja omat rotat-osiossa paljon päivityksiä! Paljon poikasia vapaana ja varattavissa!

2007.02.05 Poikassivulla paljon tietoa tämänhetkisestä tilanteesta. Pulla siirtyi paremmille juustomaille peruskunnon petettyä. Rottalaamme on tullut muutama uusi otus ja häkkivaje vaivaa. Toivon mukaan tähän saan tämän viikon aikana apua ja osa uroksista muuttaa omaan looshiinsa. Vaikka riitoja ei ole on lauma jo niin suuri, että parempi päästää eläkeläiset omaan laumaansa.

2007.01.03 Uuden vuoden kunniaksi päätin pistää sivujen yläbannerin uusiksi. Matilda on muuten synnyttänyt ison nakkipaketin ja poikasia on taas varattavissa. Limonan ja Arhipan poikueessakin on muutama pieni poika vapaana.

2006.12.12 Arhipan ja Limonan poikasista ensimmäinen urhea poika on avannut silmänsä! Sen kunniaksi myös ensimmäiset kuvat lapsista! Tyttöjen puutekin alkaa olla korjattu ja poikasvaraukset järjestyksessä. Omat rotat osiota on myös jälleen kuvien osalta päivitetty, samoin häkkiosiota. Muistakaahan painella sitä F5 -nappia jos uudet kuvat eivät näy!

2006.12.11 Arhipan ja Limonan poikasia tutkittuani jouduin toteamaan sieltä löytyvän pikatarkistuksella kuusi urosta ja vain kaksi naarasta :( Kompensoidakseni kovaa kysyntää naaraiden osalta laitoin Matildan ja Helgen kimppaan. Poikasia odotetaan siis syntyväksi heti joulun jälkeen lisää. Toivottavasti poikasten innokkaat kyselijät ette nyt pety kovasti - elävien kanssa kun tämä on aina tälläistä, yllätyksellistä. Toivottavasti myös jaksaisitte odottaa seuraavaa pesuetta ja mahdollisia tulevia typyköitä sieltä! Koska tiedusteluja on tullut samanaikaisesti niin paljon on mahdotonta sanoa kuka teistä kyseli ensimmäisenä. Käytännössä joudun siis kai arpomaan kenelle Teistä kiinnostuneista ja innostuneista nämä poikaset annan. Kylläpä ottaa päähän.

2006.12.06 Itsenäisyyspäivän kunniaksi päivitin taas omat rottani -osiota. Koirien kuvakansiossa on myös tänään otettuja kuvia metsälenkiltä. Limonan ja Arhipan poikue on tarkistettu ja todettu sisältävän mustia ja minkejä maskedeita sekä muutaman bewin. Kuvia otan heistä jahka kasvattavat hiukan lisää karvaa nykyisen millisen turkkinsa lisäksi :)

 

 

 

Takaisin etusivulle, kiitos!