![]() ![]() ![]() ![]() |
|||
|
Kuka? Olen vuonna1983 syntynyt helsinkiläistynyt lohjalainen. Synnyin allergiseen perheeseen, enkä siten saanut koskaan omaa lemmikkiä kotona asuessani. Haave omasta eläimestä kyti mielessä kuitenkin koko ajan. Hevosista innostuin kymmenen täytettyäni ja talleilla pyörinkin lapsuus- ja nuoruusaikani. Ensimmäiset karvaiset lemmikkini hankinkin muutettuani Helsinkiin opiskelemaan 2002. Ennen ensimmäisiä rottiani olin omistanut vain punakorvakilpikonnia. Kun eläimet eivät allergisoneet niiden määrä kasvoi hiljalleen ja nykytilassa kotoani löytyy iso läjä kesyrottia, viljakäärme (joka tosin tällä hetkellä on pitkäaikaishoidossa ystävälläni asunnossani vallitsevan tilanpuutteen vuoksi) ja whippetini Tuikku ja Vappu, joista voit lukea lisää niiden omilta sivuilta. Opiskelu- ja työhistoriani on pitkä. Peruskoulun jälkeen en juuri tiennyt mitä lähteä opiskelemaan. Pyrin sisään taideviestintälukioon Turkuun ja pääsinkin, mutta kotoa muuttaminen 16-vuotiaana ei houkuttanut. Samana keväänä pyrin myös Kanneljärven opistoon opiskelemaan nuoriso-ohjaajaksi. Läpäisin pääsykokeet ja keväällä 2001 valmistuin. Työtilanteen ollessa onneton 18-vuotiaallaenuoristyöntekijälle päätin jatkaa opintojani. Lähdin Humanistiseen Ammattikorkeakouluun ja luin muutaman vuoden kulttuuripalvelujen tuottamista. Ala ei kuitenkaan tuntunut omalta ja päätin vaihtaa koulua. Mietin hetken ja hakeuduin Haaga Ammattikorkeakouluun tietojenkäsittelyn tradenomin koulutusohjelmaan. IT-alakaan ei kuitenkaan lopulta tuntunut omalta. Eläimet ovat olleet ainoa, joka tuntuu pysyvän kiinnostuksen kohteena vuodesta toiseen. Nyt olen viittä vaille valmis tradenomi ja keväällä 2006 hain opiskelemaan Päijänne-Instituuttiin eläintenhoitajan koulutusohjelmaan, jossa olen syksystä 2007 opiskellut. Viihdyn koulussani ja nautin opinnoistani täysin siemauksin. 2009 valmistun siis näillä näkymin eläintenhoitajaksi, jonka jälkeen tarkoitukseni on suorittaa vielä vuoden erikoistuminen jonka jälkeen tähtäimessä häämöttää pieneläinhoitajan työ jollakin klinikalla. Työskennellyt olen mm. eläinkaupassa, kirjastossa, kaivosmuseossa oppaana, näyttelijänä lastenteatterissa, kassamyyjänä Siwassa, levyosaston vastaavana Euromarketissa, chattaajana SMS-palveluissa jne. Harrastusaikani vievät nykyisellään pääasiassa koirani sekä hevoset. Hoitelen pienellä Pelto-Ollilan tilan tallilla hevosia ja koirani viilettävät menossa mukana pitkin tallinpihoja silläaikaa. Maalaiselämä virkistää! |
|
|